torstai 16. marraskuuta 2017

NÄKÖKULMAN VAIHTAMISEN TAITO

Tämä on minun mielestä mahdottoman mielenkiintoinen aihe ja sopii hyvin blogimaailmaan ja varmasti myös jokaisen omaan henkilökohtaiseen elämään. Tämä on tärkeä taito olla, tai opetella. Idean kirjoittaa tästä aiheesta sain omista opinnoistani.

Mietitkö ennen kuin avaat suusi, miltä tämän sanominen toisesta tuntuu? Jos et, niin ehkäpä kannattaisi alkaa miettimään. Huomaan usein lukevani ilkeitä kommentteja suosittujen blogejen kommenttikentistä. Miksi ihmeessä se on niin helppoa loukata toista? Ja miksi ihmeessä joku näkee sen tarpeelliseksi, tahallisen toisen mielen pahoittamisen?
Jos olet tällainen ilkeilijä, koitapa vaihtaa näkökulmaa. Tämä asia voi olla vaikea kääntää ympäri, jos et ise ole bloggaaja. Sitä voisi kuitenkin ehkä miettiä siltä kantilta, että mitä jos antaisit jonkun lukea päiväkirjaasi, mihin olet vuodattanut omia onnistumisen tai epäonnistumisen kokemuksia sekä mielipiteitäsi ja mietteitäsi liittyen milloin mihinkin aiheeseen, ja sitten joku sanoisi siitä jotakin ilkeää? Tai mahdollisesti jopa nauraisi tai "hohhoijailisi" sinun kirjoituksillesi. Ei varmasti tuntuisi hyvältä vai mitä?

Toki jokainen bloggaaja ottaa sen tietoisen riskin kun laittaa elämänsä suurennuslasin alle ja kaikille tutkittavaksi. Onko silti oikein mennä ilkeilemään toiselle? Minun mielestäni ei. Ei kukaan tykkää siitä, että joku sanoo sinulle jotakin ilkeää, eihän? Miksi sitten joku tekee niin, jos ei itse sitä olisi valmis ottamaan vastaan? En tiedä, siihen on varmasti monia syitä. Usein on kuitenkin hyvä pohtia, miksi tämä ihminen sanoi minulle jotakin ilkeää? Itse uskon ainakin jossakin määrin tähän roska-auto-teoriaan. Ihminen ottaa tietyn määrän epäonnistumisia tai ilkeilyä vastaan ja lopulta se on vain pakko tyhjentää jonnekkin. Ikävä kyllä, joissakin tapauksissa se on sitten tämä bloggaaja, joka saa sen kuran niskaansa, mutta yhtä hyvin se voi olla esimerkiksi kaupan kassatäti.

Monet näistä netissä ilkeilijöistä tuskin tulisivat kadulla sanomaan samaa, siihen ei olisi rohkeutta tai ei mahdollisesti tuntisi tarvetta. Netin välityksellä on niin helppoa loukata toista joutumatta koskaan kohtaamaan tämän loukatun fiilistä. Rohkaisenkin nyt kaikkia miettimään ja vaihtamaan näkökulmaa, miltä minusta tuntuisi, jos joku sanoisi minulle näin?

Asian voi myös kääntää positiiviselle puolelle. Jos joskus mietit, että onpa kaverillasi/tutullasi/tuntemattomalla kadunkulkijalla/bloggaajalla hieno paita, sano se. Mieti miten mukavalta sinusta tuntuisi saada kehuja, me kaikki tykätään siitä, vai mitä? Ilahduta jonkun päivää vaikka tänään ja sano jollekin jotakin kivaa, siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Lisäksi, aika usein käy niin, että hyvä lähteekin kiertämään ja tulee joskus takaisin. Ollaan hyviä toisillemme.


torstai 9. marraskuuta 2017

TON LAPSI ON TAITAVAMPI KUN MUN - MIKSI VERTAILET?

Veikkaanpa, että moni äiti ja isäkin voi samaistua tähän. Kun tulee tavattua samanikäisiä lapsia kuin omasi, lähdet vertailemaan lapsia keskenään. Itselläni se korostuu aina, kun tavataan meidän mami porukan kanssa, kun kaikilla on niin samanikäiset vauvat. Luulen, että tämän vertailu tulee jatkumaan pitkään, vaikka se onkin ihan turhaa.

Meidän porukassa lapsista vanhin on siis syntynyt joulukuun lopulla ja nuorin helmikuun alulla. Kaikki lapset kehittyvät omaan tahtiinsa ja siinä kun toinen oppii ryömimään nuorena, oppii toinen taputtamaan ja kolmas seisomaan. Sitä kuitenkin sortuu vertailuun vaikka tietää, että normaali esimerkiksi taputtamaan oppiminen tapahtuu 8-10 kuukauden tienoilla.

Kyllä minua ainakin kismittää, kun Lumia melkein kuukauden nuorempi vauva oppi kontaamaan ja nousemaan tukea vasten seisomaan ennen meidän Lumia. "Eihän sen pitäisi osata vielä, kun ei meidän Lumikaan osaa, joka on vielä vanhempi!" Tai kun jonkun seitsemänkuinen osaa jo sanoa äiti. "Miten se on muka mahdollista? En usko ellen itse nää!"


Parina ensimmäisenä ikävuotenaan lapsen kehitys voi olla todella eritasolla, kuin toisen saman ikäisen lapsen. Siitä ei kuitenkaan pitäisi olla huolissaan, kyllä se siitä sitten tasaantuu. Joissakin asioissa toinen ei tietenkään tule välttämättä koskaan olemaan yhtä lahjakas kuin toinen, se vaan on elämää. Liian usein vanhempi lähtee vertaamaan omaa lastaan toisen lapseen, vaikka pitäisi nimenomaan pyrkiä keskittymään siihen omaan ja hänen kasvun tukemiseen. Helposti sitä sivuuttaa oman lapsen oppiman taidon, jos toisen samanikäinen lapsi on oppinut sen jo aikoja sitten, sitä vain ajattelee "Vihdoinkin, mitäs me nyt voitaisiin seuraavaksi oppia..". Mihin jäi iloitseminen oman lapsen uudesta hienosta taidosta?

On myös hämmentävää huomata itsestäänkin sellaisia puolia, että on kamala kiire. Lapsen pitäisi oppia kaikki jo kamalan nuorena ja jos ei sitä opi kuukautta ennen, kuin se on edes mahdollista, niin silloin jo pohtii "Miks ei se jo osaa?". Miksi vauva ei saa olla vauva rauhassa? Miksei vanhempi osaa nauttia siitä ajasta kun vauva vaan on, eikä mene vielä (kirjaimellisesti) pää kolmantena jalkana? Miksi vanhemmilla on niin kovat suorituspaineet lapsensa kehityksen suhteen?

Niinpä niin, siinäpä jokaiselle pohdittavaa. Vertailetko sinä?

maanantai 6. marraskuuta 2017

FRIDAY COFFEE WITH ME #45


Heii ja kivaa maanantaita! Vaihteeksi tämä perjantain postaus on "vähän" myöhässä, pitäisi varmaan oikeasti muuttaa sen julkaisupäivä pysyvästi vaikkapa sunnuntaille..

Viime viikolla alkoi minulla koulussa syyslukukauden toinen jakso ja saatiin melkein kaikki tehtävät mitä tulee palauttaa vielä ennen joulua ja niitä on muuten paljon. Voinkin siis jo valmiiksi vähän varoitella, että voi olla, ettei postauksia tule aivan neljää viikossa. Ymmärrätte varmasti, että kun on koulu, kodin hoitaminen ja se kaikista tärkein, lapsen hoitaminen, tahtoo aika olla vähän kortilla hetkittäin ja silloin täytyy nipistää jotakin pois.

Lumi päätti viime viikolla alkaa nukkua kokonaisia öitä ja siitä ollaankin saatu nauttia nyt oikein huolella. On ihanan virkeä ja levännyt olo kun lapsi nukkuu 20-06 heräämättä kertaakaan! Jokohan nyt  saisin vihdoin miehenikin nukkumaan tuonne makuuhuoneeseen tästä olkkarin sohvalta..

Me otettiin mieheni kanssa  eilen vähän omaa aikaa ja lähdettiin elokuviin. Käytiin katsomassa tämä uusi Tuntematon sotilas ja täytyy kyllä myöntää, että siinäpä vasta upealla tavalla tehty sotaelokuva! Elokuva oli tehty niin hyvin, että minä ainakin itse tunsin sellaista ahdistusta, melkein kuin olisin itse ollut siellä kaiken sen sotimisen keskellä ja halunnut vain kotiin. Elokuvaa oli myös kuvattu hetkittäin aika taiteellisella tavalla ja luulen, että se juuri lisäsi sen vaikuttavuutta. Eli jos et ole vielä käynyt katsomassa sitä, niin suosittelen menemään!

Minulla olisi jo kova halu laittaa vähän joulua tänne meidän kotiin, mutta kuulemma ei saa vielä. Uhkasin kyllä, että räjäytän kotimme joulumaaksi sillä välin, kun mieheni on työmatkalla Italiassa. Ehkäpä odotan kuitenkin vielä isänpäivän ohi.. Joulumusiikkiahan voi kuitenkin jo kuunnella, vai mitä? Siivoaminenkin on paljon mukavempaa sen tahtiin..

Kivaa viikkoa!

torstai 2. marraskuuta 2017

LUMI 9KK


Taidan aina aloittaa jokaisen kuukausi-postauksen samalla tavalla. Mutta en voi uskoa, että minun pieni vauvani on jo niin suuri! Yhdeksän kuukautta! Sama aika mitä kannoin häntä mahassani suojassa. Nyt hän on ollut jo yhdeksän kuukautta tällä puolella ja on maailman ihanin persoona ja söpöintä mitä maa päällään kantaa. Lumi on kasvanut hurjasti ja hän osaa jo vaikka mitä, taitava tyttö!

Lumi osaa nousta pystyyn ja sitä täytyykin tietysti treenata, ja paljon. Joka paikkaan mihin voi nousta seisomaan, on noustava. Jostakin syystä meidän kotona kaikki arvokkaammat jutut siirrettiin jonnekin vähän korkeammalle..

Lumi on hassu ja rakastaa hassutella ja kujeilla. Hän tietää, ettei pöydällä olevaa pilvitablettia saa ottaa käteen ja heittää lattialle, mutta aina hän vähän raottaa kulmaa ja katsoo miten äiti reagoi. Kun sanon "Eeei" niin Lumi virnuilee ja toisinaan laskee tabletin alas ja toisinaan heittää sen lattialle. Pieni ilkikurinen murunen.

Lumi on edelleen dramaattinen. Kun häntä kielletään ja hän kuulee sanan "Ei", hän alkaa välittömästi dramaattisesti itkemään. Aivan kuin häntä olisi loukattu todella syvästi. (Paitsi silloin kun häntä kielletään ottamasta tuota pilvitablettia) Onneksi Lumi myös leppyy melko nopeasti..

Lumilla on viisi hammasta. Kaksi alhaalla ja kolme ylhäällä. Pitkään on tosin näyttänyt jo sille, että päivänä minä hyvänsä tulee kuudes hammas läpi.

Lumi kävelee tuettuna jo todella hienosti. Hän tykkää kun häntä kävelytetään ja se onkin melkein yhtä kivaa kuin seisominen. Kävelykärrystä Lumi ei vielä niin perusta, paljon mielenkiintoisempaa on se, mitä kärryssä on painona.

Lumi kikattaa oikein lujaa jos hänen masua tai kaulaa "mussutetaan". Ja isin kanssa sekoilu ja pelleily on Lumin mielestä ihan parasta.

Lumi on sosiaalinen lapsi. Parhaiten hän viihtyy kaikkialla muualla paitsi kotona. Mummolassa, koulussa, kaupoilla, kahvilassa, kaikki menee. Lumi seuraa tarkkaan mitä ihmiset ympärillä puuhaavat ja virnuilee rattaistaan tai tuoliltaan. Vitsailen kaikille, että Lumi on oikein kunnon kyylä!

Sellainen on meidän Lumi 9kk!


maanantai 30. lokakuuta 2017

GUGGUU PIENI PAPU, SANOTKO BLAA!


"Minähän en sitten ainakaan osta mitään järkyttävän kalliita lastenvaatteita! Eihän siinä ole mitään järkeä, kun vaatteet käy kuitenkin heti pieneksi tai menee rikki lapsen käytössä!"

Aivan niin. Heikkosta lainatakseni "Ja näin kääntyy takki ja takki kääntyy näin!". Menin jo kiroamaan sitä mokomaa, kun ehti kirjoittaa tästä aiheesta ennen minua ja vieläpä ihan samantyylisen tekstin, mitä olin itse suunnitellut kirjoittavani.

Minähän päätin jo raskausaikana, etten ikinä osta mitään lasten merkkivaatteita, koska tosiaan, eihän siinä ole mitään järkeä. Uhosin kovin, että minun kohdallani Gugguut, Paput ja Blaat saa jäädä hyllyyn, minä en moiseen rahojani tuhlaa. Mutta siis, enhän olisi äiti enkä mikään, ellen muuttaisi mieltäni (ilmeisesti tämä on nimittäin yleinen takinkääntötemppu).

Yllättäen tässä siis kävi niin, että jos nyt kurkistaa meidän lapsen vaatekaappiin ja koon 80 vaatteita sieltä löytyykin seuraavat merkit. Gugguu, Vimma, Papu ja Blaa!. Hupsista, miten tässä nyt näin pääsi käymään?

Syytän ihan vain ja ainoastaan näitä meidän porukan äitejä, ne mokomat kun menivät ostamaan omilleen ja kehuivat sitten kovaan ääneen laatua. Tottakai minäkin haluan kestäviä vaatteita joiden jälleenmyyntiarvo säilyy. Siinäpä se syvin syy mun höpsähtämiselle näihin merkkivaatteisiin.

Nyt kun Lumi on tosiaan alkanut jo pikkuhiljaa siirtymään noihin 80 koon vaatteisiin, olen päässyt testaamaan näitä hankintoja. Toki osan kohdalla osasin jo heti sanoa, että vaate on laadukas ja pysyy hyvänä, olenhan ostanut osan käytettynä. Ilokseni olen huomannut, että lähes kaikki ostamani merkkivaatteet ovat pysyneet aivan priimakunnossa kovasta käytöstä ja pesemisestä huolimatta. Ainut vaate minkä laatuun olen ehkä vähän pettynyt, on Vimman mustat fisuleggarit, ne nimittäin heti toisen pesun jälkeen ovat täynnä pientä pesunukkaa.

Vaikka olenkin tyytyväinen hankintoihini ja aion ostaa kyllä näitä merkkivaatteita lisää, en aio ryhtyä siihen, että pukisin lapseni ainoastaan Gugguuhun ja kumppaneihin. Kyllä meidän lapsen vaatekaapista tulee jatkossakin löytymään H&M:ää, Lindexiä ja Zaraa. Järki kaikessa vai mitä? Ja minä en vain pysty olemaan ostamatta jotain söpöä collegea vain sen takia, että se on ketjutuotantoa ja menee mahdollisesti toisen pesun jälkeen jo huonoksi. Mutta käyttäisinkö tällaiseen vaatteeseen useita kymppejä rahaa? En tosiaan ja samasta syystä, oli se merkkiä tai ei, esimerkiksi Vimman tummatkuosit saa jatkossa jäädä hyllyyn.
Nykyään eniten mulle merkkaa siis hinta-laatusuhde ja jälleenmyyntiarvo.

tiistai 24. lokakuuta 2017

TÄNÄÄN MINÄ OLEN 25


Hyvää syntymäpäivää mulle! Tänään täytän 25-vuotta. Joskus nuorempana ajattelin, että sitten kun olen 25-vuotias minulla on aviomies, lapsi ja omakotitalo. Aika hyvin meni vai mitä? Kaksi kolmesta.

Tällä hetkellä olen onnellisempi kuin koskaan, asiat eivät yksinkertaisesti voisi olla paremmin. Minulla on ihana rakastava aviomies ja olen maailman suloisimman tytön äiti. Mun omat vanhemmat ja sisarukset on kaikki hyvinvoivia ja terveitä, ja niin on myös mun miehen perhe. Ollaan myös kaikki todella hyvissä väleissä keskenään, se on sellainen asia mitä ei edes aina muista arvostaa. Mulla on ihan huippuja ystäviä, parempia en osaisi edes toivoa! Ja opiskelen tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa, jotta olisin taas askeleen lähempänä mun unelmaduunia.

Toisinaan sitä tulee pohdittua, että miten elämä on kuljettanut juuri tänne ja tähän. Useassa vaiheessa olisi saattanut valita jonkun toisen polun. Sitä myös miettii, miten lapsena kaikki oli niin hyvin ja miten sai elää niin, ettei ollut huolta huomisesta. Olihan se ihanaa aikaa, mutta mun on ainakin pakko myöntää, että kyllä mä vaan rakastan mun elämääni tällä hetkellä. Enkä kyllä palaisi sinne lapsuuteen, vaikka saisin mahdollisuuden. En muuttaisi mun elämästäni mitään, se on täydellistä juuri näin.

Pian suuntaan synttärisalaatille tuon mun ihanan mieheni kanssa ja illalla nostetaan kaveriporukassa viinilasit mun kunniaksi. Huippua täyttää kaksviis ja mahtavaa, että just mun elämä on just tällasta!


perjantai 20. lokakuuta 2017

FRIDAY COFFEE WITH ME #44


Tämä kuva on otettu jo joskus toukokuussa, se ei vaan ikinä ole päässyt mihinkään. Nyt sille tulikin sopivasti käyttöä, kun mun kamera päätti tänään lakata toimimasta. Onneksi siinä kamerassa on vielä takuuta, joten sen voi viedä sinne.

Täällä mä istuskelen hiljaisessa asunnossa kynttilänvalossa. Ihanaa, kun Lumi nukkuu ja mun mieheni ei ole kotona. Niin siistiä, kun on aivan hiljaista.

Tämä viikko. Jotenkin tuntuu sille, ettei mulla ole mitään muistikuvaa siitä, mitä tällä viikolla on tapahtunut. Muistan kun mietin alkuviikosta, että tämä pitää sitten muistaa mainita siinä perjantain postauksessa. No, nyt mulla ei ole pienintäkään ajatusta mikä se asia oli.. En voi pistää tätä yllättävää muistin heikkenemistä edes väsymyksen piikkiin, meillä kun nukutaan nykyään tosi hyvin (kop, kop).

Viikosta on jäänyt mieleen vain se, että taidettiin me aika paljon käydä kaikkialla ja nähdä ystäviä. Yhtenä päivänä käytiin Heikkosen ja Ruususen kanssa salaatilla ja shoppailemassa, toisena päivänä taas mun koulukavereitten kanssa lounaalla ja kahvilla. Ja tänään perjantaina ajeltiin Raumalle brunssille mamien kanssa. Eikä tämä tahti tästä ainakaan hidastu, huomenna on nimittäin tarkoitus ajella Ikaalisiin Lumin mummon luokse.

Ensi viikolla mulla on koulusta "syysloma", eli itsenäisen opiskelun viikko. Joudun kyllä silti menemään ainakin yhtenä päivänä koululle tekemään ryhmätyötä ja veikkaanpa, että käydään Empun kanssa joku päivä syömässä koululla myös.

Pieni muistutus vielä tähän loppuun. Vielä on huominen ja sunnuntai aikaa osallistua tähän Sohvilan arvontaan, eli jos et ole vielä osallistunut niin nyt kannattaa käydä osallistumassa. Ja vaikka sulla ei lapsia itsellä tai lähipiirissä olisikaan, niin voiton osuessa kohdalle voit tilata vaikka itsellesi ihanan rusettipannan!

Ihanaa viikonloppua murut ja kiitos kaikista ihan mielettömän ihanista kommenteista ja tsempeistä mitä oon saanu teiltä tässä lähiaikoina <3